Description
Kirjassa käsitellään pääasiassa practical-ammuntaa, mutta tekniikat soveltuvat myös reserviläisammuntoihin. Perustekniikat perusteluineen läpikäydään valokuvia käyttäen. Lisäksi löytyvät omat osionsa aseista, kuivaharjoittelusta, rataharjoittelusta, kilpailemisesta ja asehuollosta aina patruunoiden jälleenlataamiseen.
Kirjoittaja on ollut mukana ampumaurheilussa vuodesta 1978 aloittaen 13-vuotiaana ilmapistoolilla. Yli neljänvuosikymmenen aikana on tarttunut mukaan yhtä sun toista ampumalajeista. Timo on käynyt valmentajakoulutuksia jo vuodesta 1989 ja omaa kansainvälisen lajijärjestön B-valmentajatutkinnon, joka on toiseksi korkein tutkinto mitä on mahdollista saavuttaa, Valmentajan erikoisammattitutkinnon ja lisäksi Timolla on liikunnanohjaajan AMK-tutkinto sekä lukuisia muita valmennukseen liittyviä koulutuksia ja kursseja.
Kirjoittaja on ampunut Practicalia vuodesta 1985 Suomessa ja ulkomailla voittaen useita SM- ja PM-kilpailuja. Hän on toiminut suomen ampumaurheiluliiton pääkouluttajana pistoolin valmentajakoulutuksissa vuodesta 2010 ja vuodesta 2013 junioreiden pistoolimaajoukkueen päävalmentajana sekä vuodesta 2016 aikuisten ja nuorten pistoolimaajoukkueen päävalmentajana.
Reviews
There are no reviews yet.